Valkoinenpaimenkoira

Valkoinenpaimenkoira on saksanpaimenkoirasta 30-luvulla eriytetty rotu. Amerikkalaista 5.3.1966 syntynyttä Lobo-nimistä urosta pidetään rodun kantaisänä. Tämän Sveitsin kansalliseen rotukirjaan rekisteröidyn uroksen jälkeläiset lisäsivät eurooppalaista kantaa yhdessä USA:sta ja Kanadasta tuotujen valkoisten saksanpaimenkoirien kanssa. Valkoinenpaimenkoira ei ole valkoinen muunnelma saksanpaimenkoirasta vaan oma rotunsa jonka juuret ovat suurelta osin samat kuin saksanpaimenkoiran. Yhtäläisyytenä saksanpaimenkoiraan mainittakoon hyvä koulutettavuus, kestävyys ja toimintakykyisyys. Valkoinenpaimenkoirarotu on 1991 lähtien tunnustettu Sveitsissä omaksi rodukseen nimellä valkoinenpaimenkoira. Vuonna 2002 valkoinenpaimenkoira sai FCI:n virallisen hyväksynnän roduksi.

Luonne ja käyttäytyminen

Valkoinenpaimenkoira on monipuoliseen harrastamiseen sopiva koira, yleensä lapsiystävällinen perhe- ja seurakoira. Luonteeltaan rotu on eloisa ja tasapainoinen, tarkkaavainen, helposti koulutettava ja palvelualtis. Isäntäänsä kiintynyt ja sosiaalinen, minkä ansiosta sopeutuu erinomaisesti erilaisiin tilanteisiin. Ei koskaan pelokas eikä aiheettomasti vihainen. Iloinen ja oppivainen työ- ja harrastuskoira, joka soveltuu koulutettavaksi erilaisiin tehtäviin.

Yleistä terveydestä

Koska rodun historia Suomessa on vielä lyhyehkö, ei rodun tilanne ole täysin vakiintunut ja terveystilastot ovat vielä osin puutteellisia. Käytännössä yksittäisten tapausten perusteella on kuitenkin havaittavissa, että rodussa esiintyy lähes kaikkia saksanpaimenkoiralla yleisesti tavattuja perinnöllisiä sairauksia.

Valkoinenpaimenkoira kuuluu Suomen Kennelliiton PEVISA-ohjelmaan (perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma). Rodulle on myös laadittu oma JTO (jalostuksen tavoiteohjelma).

Ulkomuoto

Valkoinenpaimenkoira on rotumääritelmänsä mukaisesti tasapainoisesti rakentunut, pitkänomainen ja liioittelematon paimenkoira. Rodun melko lyhyen historian vuoksi koirakannassa esiintyy vielä varsin suuria tyyppivaihteluita, ja tavoitteena on ajan kuluessa pyrkiä yhtenäisempään tyyppiin. Kuitenkin pyrkimyksenä on kaikin tavoin välttää rakenteen muuttumista liioitelluksi suuntaan tai toiseen, esimerkiksi saksanpaimenkoiramaiseksi tai pystykorvamaiseksi. Myöskään liialliset poikkeamat koossa tai massassa eivät ole toivottavia.